Talentia-lehti on Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry:n järjestölehti, jota lukee 26 000 liiton jäsentä. Lehtiuudistuksen tavoitteena oli rakentaa kasvavalle ja nuorekkaalle ammattijärjestölle nykyaikainen erikoisammattilehti, jossa vahvistettiin lukijoiden hyvää suhdetta oman liiton lehteen ja korostetaan niitä asioita, joita lukijat lukijatutkimuksenkin mukaan arvostavat sekä uudistettiin niitä, joita lehden modernisoinnin näkökulmasta ja lukijapalautteen perusteella oli tarpeen tehdä.
Painavasta asiasta huolimatta tavoitteena oli luettava ja helposti lähestyttävä ja jopa kotoisa julkaisu – ”minun liittoni lehti”, johon vielä työpäivän jälkeenkin on lukijoiden mielekästä tarttua ja syventyä, löytää oivalluksia ja voimaantua. Lehden visuaalisuuden lähtökohtana olivat selkeä ja tunnistettava dramaturgia ja ilmavuus, helposti omaksi otettavat vakiopalstat ja laajahkot artikkelit, joissa on sekä sisällöllisesti ja visuaalisesti kunnianhimoista paneutumista.
Lehtiuudistuksen tekijätiimissä työskentelivät myös lehden toimitussihteeri Helena Jaakkola sekä ammattijärjestö Talentian puolelta lehden päätoimittaja ja viestinnän asiantuntija.
Ulkoasun uudistuksen suunnittelu ja taitto: Kinestasis Oy / Veikko Anttila